Rahoitus

Oman yrityksen perustaminen vaatii alkupääomaa, jonka järjestäminen vaatii aikaa ja vaivannäköä. Tutki mahdollisuutesi saada starttirahaa tai matalakorkoista lainaa Finnveralta.

 

Starttiraha

Starttiraha on valtion tukitoimenpide, jolla yritetään edistää uuden yritystoiminnan syntymistä ja henkilön työllistymistä. Starttirahalla turvataan toimeentulosi sinä aikana, kun käynnistät päätoimista yritystoimintaasi. Starttirahaa haetaan Työ- ja elinkeinotoimistosta (TE-toimisto).

Starttirahan saaminen ei ole läpihuutojuttu. Sinun on osoitettava, että kykenet aikomaasi yritystoimintaan ja että yritykselläsi olisi mahdollisuudet toimia kannattavasti. Sinulla olisi oltava myös kokemusta yrittämisestä tai siinä tukevaa koulutusta. TE-toimistot tarjoavat yrittäjäkoulutusta, joka tavallisimmin kytkeytyy starttirahan saamiseen. Yrittäjänkykysi ja liikeideasi toimivuus sinun on osattava kuvata paitsi paperilla, myös haastattelutilanteessa, jossa tuesta päättävät henkilöt koettelevat ideaasi.

Starttirahaa on haettava ennen kuin olet aloittanut yritystoimintasi. On suositeltavaa että yritystä ei rekisteröidä ennen starttirahan hakua. Mutta jos olet jo ehtinyt rekisteröidä yrityksen, voi sinulla kuitenkin olla mahdollisuus starttirahan saamiseen, kunhan liiketoiminta ei ole alkanut. Starttirahaa saat enimmillään 18 kuukauden ajan, kolmessa eri vaiheessa. Starttirahan määrä on ollut keskimäärin 600-700 €/ kk. Starttiraha muodostuu perustuesta, joka on 32,80 euroa päivältä (2015) sekä lisäosasta, jonka suuruus vaihtelee tapauksittain TE-toimiston harkinnan mukaan. Lisäosa on enintään 60 prosenttia perustuen määrästä.

 

Lainat

Finnvera on valtion rahoituslaitos. Laina on edullista ja ensimmäinen vuosi on lyhennysvapaa. Finnveralla on esim. erityinen pien- ja naisyrittäjälaina.

Pankkilaina on kallein vaihtoehto. Vertaile eri pankkien lainojen korkoa, takaisinmaksuaikoja ja muita ehtoja.

Joskus sukulaiset ja perhe voivat lainata rahaa aloittavan kuvaajayrittäjän hankintoihin. Jos lainaat sukulaisilta, tee silti lainasta kirjallinen sopimus ja takaisinmaksusuunnitelma. Lainalle kannattaa määritellä myös edullinen korko.

 

Oma raha

Liikeidea ja liketoimintasuunnitelma saattaa kypsyä tulevan yrittäjän mielessä useankin vuoden ajan ennen varsinaisen toiminnan aloittamista. Tänä aikana yritetään usein esim. keikkatuloista säästämällä rakentaa pientä pesämunaa yrityksen lanseerausvaiheeseen. Säästämisvaiheessa tottuu myös monen yrittäjän alkuvaiheessa kokemaan taloudelliseen tiukkuuteen.


Starttirahasta (mol.fi)
Finnveran lainat (finnvera.fi)