Yrittäjän eläkevakuutus

Pakollinen yrittäjän eläkevakuutus (YEL-vakuutus) rakentaa tulevaa eläkettäsi. Huomaa, että se myös vaikuttaa sosiaalietuuksiisi, kuten äitiys- tai sairauspäivärahaan.

 

YEL ja työtulo

Sinun on otettava YEL-vakuutus jos työtulosi ylittää 7502,14 € vuodessa (2015). Työtulo tarkoittaa oman työsi arvoa, eli summaa, jolla voisit palkata jonkun ulkopuolisen, yhtä ammattitaitoisen henkilön 
tekemään työtäsi. Työtulo ei siis ole sama kuin yrityksesi tuottama voitto tai verotettavat ansiotulosi. Työtulon määrittelet itse, mutta sillä on minimitaso.

YEL-maksut määräytyvät arvioimasi työtulon perusteella. Määrittelet siis itse summan, jonka perusteella sinua laskutetaan! Huomaa kuitenkin, että alivakuuttamalla itsesi otat riskin. Paitsi tulevaan eläkkeeseesi, maksamasi YEL-maksut vaikuttavat sosiaalietuuksiesi suuruuteen. Esim 12325,56€ työtulo vuodessa mahdollisuus työttömyysturvaan tai 15004,29€/vuodessa mahdollisuus osa-aikaeläkkeeseen (2015).

YEL-maksut vähennetään verotuksessa. Ensimmäisen neljän yrittäjävuotesi aikana saat YEL-maksuista 25%:n alennuksen. Työtuloa voi muuttuneen työtilanteen mukaan myös laskea, jolloin myös YEL-maksu laskee.

 

YEL-esimerkki

Esimerkkityötulo on 3 000 € / kk, joka vastaa suomalaisten keskiansiota. Vuositulot ovat siis 36 000 €.

Neljänä ensimmäisenä vuonna YEL:n osuus työtulosta on 16,875% eli 6 075 € vuodessa.

Viidennestä vuodesta eteenpäin YEL:in osuus vuoden työtulosta on alle 53-vuotiailla 22,5% eli 8 100 € vuodessa.  Summat ovat vuoden 2012 tasolla.

Esim. sairastumisen sattuessa: 36 000 €:n vuositulolla ja kuvatuilla YEL-maksuilla sairauspäiväraha on 83,95  € / arkipäivä (brutto), eli noin 1 679 €/ kk (netto) ennakonpidätysprosentilla 20.

Tarkemman laskelman voit tehdä eläkeyhtiöiden omilla Yel-laskureilla. Klikkaa tästä.